Edunvalvonta

Lohjan Yrittäjät ajaa lohjalaisten yritysten asiaa. Toiminnan tavoitteena on parantaa yritysten toimintamahdollisuuksia niin Lohjalla kuin koko maassa.

Käytännön vaikuttaminen lähtee paikallisyhdistysten tasolta, jäsenistön tarpeista. Työ alkaa siitä, kun jäsenistöltä saadaan ideoita yrittäjien ja yritysten aseman parantamiseksi. Vaikuttaminen vaatii siis aktiivisuutta myös jäsenistöltä.

Yrittäjäjärjestöllä pitää olla riittävästi äänivaltaa, jotta se voi vaikuttaa. Mitä enemmän Lohjan Yrittäjissä on jäseniä, sitä "leveämmät hartiat" ja sitä paremmin meitä kuunnellaan. Kun yrittäjien ääni kuuluu päätöksenteossa, kaikkien edellytykset toimia paranevat.

Liittymällä jäseneksi autat meitä vaikuttamaan Lohjalla, mutta myös Uudellamaalla ja valtakunnallisesti sekä samalla autat itseäsi.

Liity siis Yrittäjien jäseneksi ja jos olet jo jäsen, ole aktiivinen!

Mihin Lohjalla halutaan vaikuttaa?

Lohjalaisten yritysten asioita edistetään yhteistyössä kaupungin kanssa.

Paikallisesti pyrimme kehittämään mm.

  • Yritystonttien saatavuutta
  • Paikallisten yritysten mahdollisuutta osallistua kaupungin kilpailutuksiin
  • Kaupungin yrityspalveluita
  • Elinkeinopoliittista suunnitelmaa
  • Kaupunkisuunnittelua yritysten näkökulmasta
  • Kuntapalveluita ja infrastruktuuria

Lohjan Yrittäjien ja kaupungin yhteistoiminta perustuu vuoropuheluun

Kaupungin ja Yrittäjien yhteistyötä tehdään monella tasolla, joista tärkeimpiä ovat:

  • Elinvoimajohtajan tapaamiset, joissa kehitetään jokapäiväisiä, paikallisia, konkreettisia yrittäjien toimintaan liittyviä asioita. Näissä tapaamisissa päivitetään tämän hetken tilannetta ja pyritään valmistautumaan myös tuleviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin
  • Kaupunginjohtajan tapaamisessa keskustellaan kaupungin ja Yrittäjien tilanteesta laajemmin.
  • Lohjan ja Karjalohja-Sammatin Yrittäjien tapaamiset Lohjan kaupungin päättäjien kanssa n. 6 kertaa vuodessa. Näissä tapaamisissa Yrittäjien tarpeet tuodaan suoraan päättäjille; virkamiehille ja luottamushenkilöille.

Vaikuttaminen valtakunnan tasolla

Lohjan Yrittäjien jäsenenä, olet automaattisesti myös Suomen Yrittäjien jäsen. Suomen Yrittäjät ajavat yrittäjän asiaa valtakunnallisesti, vaikuttamalla poliittiseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön, sekä pyrkii luomaan yrittäjyyteen myönteistä ilmapiiriä.

Valtakunnallisesti haluamme vaikuttaa mm.

  • Yrittäjätoimintaa rajoittavien turhien säännösten purkamisen nopeuttamiseen
  • Yrittäjän verotuksen kohtuullistamiseen
  • EU:n yritysten toimintaan liittyvään päätöksentekoon
  • Kaupunkien ja kuntien päätöksentekoon