Toimintakertomus 2010

90 vuotta yrittäjien asialla                

Vuosi 2010 oli Lohjan Yrittäjät ry:n juhlavuosi. Lohjan Yrittäjien perustamisen ajankohta juontaa juurensa vuoteen 1920, jolloin perustettiin Lohjan Liikemiesyhdistys. Lohjan Yrittäjät ry on tehnyt yrittäjien edunvalvontaa lähes koko maamme itsenäisyyden ajan ja yrittäjäyhdistys voi olla ylpeä siitä, että tämä toiminta jatkuu edelleen vahvana.
 
Toiminta-ajatus ja päämäärä          
Yrittäjien toimintaedellytysten kehittäminen on tärkein päämäärämme ja sen tavoitteen eteenpäinvieminen onnistuu parhaiten yhteistoiminnassa.
 
Lohjan Yrittäjät ry toimii asiantuntijana ja vaikuttajana Lohjan elinkeinoelämässä parantaakseen ja kehittääkseen yritysten ja yrittäjien toimintaedellytyksiä Lohjan alueella. Lohjan Yrittäjät ry on ennen kaikkea edunvalvontajärjestö.
 
Yhdistyksen tavoitteena on saada yrittäjien elinkeinopoliittinen näkemys päättäjien tietoisuuteen jo asioitten valmisteluvaiheessa ja näin päästä paremmin vaikuttamaan kunnallishallinnon kautta myös valtionhallinnon päätöksentekoon. Yhdistys pyrkii aktiivisesti tuomaan esille pienyrittäjien näkökulman ja toimintaedellytykset myös laajemmissa hankkeissa, kuten keskustan kehittämisessä, julkisten hankintojen mahdollisuuksien hyödyntämisessä sekä yritysten osaamisen ja verkostojen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on jäsentenvälisen kanssakäymisen ja yhteistyön lisääminen.
 
Jäsenistö   
Vuoden 2010 alussa jäseniä oli 768 ja lopussa 738. Yhdistys on Suomen Yrittäjien vanhin paikallisyhdistys.
 
Hallitus                                      
Yhdistyksen hallituksen muodostivat (12 + puheenjohtaja):
Hyry Juhani                                    puheenjohtaja  
Luukkonen Kauko                         1. varapuheenjohtaja
Salo Maarit                                     2. varapuheenjohtaja
Aarniva Kari                                   
Harja Timo
Kaurila Jari
Kuitunen Päivi  
Leijamaa Niina                                                          
Närhi Nana
Oksanen Kari
Piirainen Jari                                  erosi hallituksesta syyskokouksessa
Puumalainen Marko                                                 
Salo Terho
                                                                                                                                                                                                          
Hallituksen sihteerinä toimi järjestösihteeri Anne von Bell.                                        
 
Tilintarkastajat              
Varsinaisina tilintarkastajina toimivat HTM Paul Packalén ja Tuomo Paaso sekä varatilintarkastajina Matti Laakso ja Jukka Järvinen
 
Ansiomerkkitoimikunta                            
Ansiomerkkitoimikunnassa olivat: Terho Salo puheenjohtaja, Juhani Juurakko, Juhani Viljanen, Rauno Tahvanainen sekä Ritva Peltomaa. Ansiomerkkitoimikunnan tehtävänä oli yhdistyksen hallituksen valtuutuksen perusteella tehdä esitys Lohjan Yrittäjät ry:n 90-vuotisjuhlassa 6.3.2010 yrittäjäristeillä huomioitavista yhdistyksen jäsenistä.
 
Ohjelmatoimikunta         
Ohjelmatoimikunnan muodostivat: Maarit Salo puheenjohtaja, Niina Leijamaa, Jari Piirainen sekä kutsuttuna Ritva Peltomaa ja Jutta Österberg, joka toimi sihteerinä.
 
Ohjelmatoimikunta kokoontui viisi (5) kertaa.
 
Ohjelmatoimikunta järjesti seuraavat tapahtumat
17.04. Teatteriretki Turun kaupunginteatteriin ”Laulavat sadepisarat – Singin’ in the Rain” osallistujamäärä 18 henkilöä.
02. – 04.10 Lohjan, Siuntion ja Inkoon Yrittäjien yhteinen Pietarin risteily.  Osanottajia 22 henkilöä.
05.12. Pikkujoulut Kisakallion Rantamakasiinissa; osallistujamäärä 87 henkilöä.
 
Ohjelmatoimikunta kutsui ideointipalaveriin 2.6. Siuntion, Inkoon ja Karjalohja-Sammatin Yrittäjät ry:n edustajia. Palaverin tarkoituksena oli keskustella mahdollisista yhteisistä tilaisuuksista. Perustettiin myös yhteinen ohjelmatoimikunta, johon pyydetään Yrittäjän kalenteriin kuuluvat paikallisyhdistykset mukaan, Jokaisesta yhdistyksestä pyydetään kaksi (2) jäsentä.
 
Messutoimikunta            
Messutoimikuntaan kuuluivat Kari Aarniva, Päivi Kuitunen, Nana Närhi, Kari Oksanen, Jari Piirainen ja Marko Puumalainen. Messujen suunnittelu siirrettiin vuodelle 2011.
 
Juhlatoimikunta                
Juhlavuoden suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi juhlatoimikunta, jossa olivat Juhani Hyry puheenjohtajana, Veikko Salminen, Juhani Juurakko, Juhani Viljanen, Ritva Peltomaa, Jorma Kallio sekä järjestösihteeri Anne von Bell. 
 
Juhlatoimikunta kokoontui säännöllisesti kerran kuukaudessa. Juhlatoimikunta kokosi myös näyttelyn 90-vuotistaipaleestaan.
 
Lohjan Yrittäjät ry vietti 90-vuotisjuhliaan lauantaina 6.3.2010 Lohjan yhteislyseon lukiolla. Paikalle oli saapunut noin 150 juhlijaa.
 
Juhlan avasi puheenjohtaja Juhani Hyry ja pääpuhujana toimi ylijohtaja Jukka Pekkarinen Valtiovarainministeriöstä. Myös Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, kaupunginjohtaja Simo Juva ja yhteistyökumppanit toivat tervehdyksensä. Illan juhlissa juhlaväkeä tanssitti Neljän Suora.
 
Juhlavuoden päätti hyväntekeväisyyskonsertti, jonka Lohja Yrittäjät ry:n juhlatoimikunta järjesti 90-vuotisjuhlansa kunniaksi Laurentius-salissa 21.10.2010. ”Sinun vuokses- konsertissa” esiintyi suomalaisten suuri suosikki Finlanders. Konsertin tuotolla yrittäjäyhdistys halusi tukea lohjalaisten palvelutalojen virkistäytymis- ja viihdetoimintaa.
Lohjan Yrittäjät ry:n yhteistyökumppaneita konsertissa olivat Länsi-Uudenmaan Osuuspankki, Lohjan kaupunki, Länsi-Uusimaa, Fennia, Länsi-Uudenmaan Säästöpankki, Nordea ja Sampo Pankki. Laurentius-salin koristelusta vastasi Kukkahuone Verona.
 
Historiikki   
Toimittaja Jaakko Wallenius kirjoitti historiikin v. 1995 – 2010 sekä kokosi vanhat historiikit kirjan alkuun niin, että päällekkäisyydet oli poistettu. Historiikki toteutettiin mainostuloilla. Historiikki julkistettiin pääjuhlassa 6.3.2010.
 
Kokoukset
Yhdistyksen sääntömääräistä kevätkokousta 29.4.2010 isännöi Nordea Lohjan konttori. Paikkana oli em. yrityksen kokoustilat Laurinkadulla. Syyskokous pidettiin 27.10.2010 Länsi-Uudenmaan Osuuspankin kokoustiloissa. Molempiin kokouksiin osallistui yhteensä 39 jäsentä.
 
Hallitus kokoontui vuoden aikana yksitoista (11) kertaa.
 
Luottamustoimet              
Lohjan Yrittäjien puheenjohtaja Juhani Hyry toimi Uudenmaan Yrittäjien hallituksessa varapuheenjohtajana sekä työvaliokunnassa, Kauko Luukkonen toimi Juhani Hyryn UY:n hallituksen varajäsenenä. Juhani Hyry valittiin myös SY:n hallitukseen, työmarkkinavaltuuskuntaan sekä Kasvuyrittäjyyden valiokuntaan.  Maarit Salo valittiin Suomen Yrittäjien Koulutuksen ja ammattiosaamisen valiokuntaan.
                            
Jäsentiedote/tiedottaminen                 
Jäsentiedotteesta vastasi järjestösihteeri Anne von Bell ja puheenjohtaja Juhani Hyry. Tiedote ilmestyi kymmenen (10) kertaa vuoden aikana.
 
Yrittäjän Kalenteri julkaistiin yhteistyössä Länsi-Uusimaa –lehden (Lehtiyhtymä- konserni) kanssa kerran kuukaudessa (ei heinäkuussa). Uudenmaan aluetoimikunnalla (Hangon Yrittäjät, Inkoon Yrittäjät, Karjalohja-Sammatin Yrittäjät, Lohjan Yrittäjät, Nummi-Pusulan Yrittäjät, Raaseporin Yrittäjät, Siuntion Yrittäjät, Uudenmaan Yrittäjät, Vihdin Yrittäjät) on ½ -sivun verran veloituksetonta toiminnan tiedotustilaa. Tämä on osa yhteistä yrittäjäyhdistyksien markkinointia. Lohjan Yrittäjät ry:n järjestösihteeri Anne von Bell vastasi kalenterin tekstiosion keräämisestä ja kokoamisesta.
 
Jäsentoiminta                
Lohjan Yrittäjät voittivat kolmannen kerran peräkkäin Lohjan järvipäivien haasteviestisoutukisan. Lohjan järvipäivien 17.6.2010 LY:n joukkuetta edustivat: Jouko Lappalainen, Ari-Pekka Julkunen, Ari Arpiainen, Leena Arpiainen, Mikko Isokangas ja Unto Satuli. Voittoisan joukkueen ”kipparina” oli Heimo Rahikka.           
                            
Yhdistys oli lisäksi mukana seuraavissa tapahtumissa:
08.04. Lohjan kaupungin hankinta-aamu
29.04. Lohjan Forum aiheena ”Mikä ihmeen palveluseteli?”
17.10. Yrittäjien kirkkopyhä Lohjan seurakunnan kanssa
19.11. perinteinen joulun avaus yhdessä Lohcase ry:n ja Lohjan kaupungin kanssa. Lohjan Yrittäjät ry:n tehtävänä oli järjestää jo perinteeksi tullut ilotulitus, joulupukki sekä toimia lipunkantajina kulkueessa.
 
Jäsenillä on ollut mahdollisuus ostaa edullisia uima- ja jumppasalilippuja yrittäjien toimistolta. Paikallisia jäsenetuja on ilmoiteltu jäsentiedotteessa.
 
Huomionosoitukset       
Vuoden Yrittäjäpalkinnon sai Lohjan Puhtaanapito Ky; Ritva Peltomaa. Perusteluina oli, että Lohjan Puhtaanapito Ky on Lohjan vanhimpia toimivia yrityksiä ja yhtiö on merkittävä työllistäjä. Yritys on läntisellä Uudellamaalla toimiva innovatiivinen jätekuljetukseen ja –käsittelyyn erikoistunut yritys.
Vuoden Lohjalainen avainteko – kunniakirja annettiin Jyrki Anttilalle ansioista Lohjan Tenoripäivien Taiteellisena johtajana.
 
Yrittäjien ansiomerkkien saajat 90-vuotis juhlassa 6.3.2010
 
Kultainen yrittäjäristi 20 vuoden yritystoiminnasta
Kelsi Oy, Ljunggren Kaj Erik
Kuljetus Reijo Mecklin Oy, Mecklin Reijo
P Packalen Oy, Packalen Paul
Kampaamo Salon Ursula, Lähteenmaa Pirkko Ursula
 
Timanttinen yrittäjäristi 30 vuoden yritystoiminnasta
E Laiho Oy, Laiho Liisa ja Kesälä Auli
Asianajotoimisto Seppo Lindberg Oy, Lindberg Seppo
Lohjan Maansiirto Oy, Sainio Seppo
Ilmastointi C Johnsson Oy, Johnsson Christer
Taksi Harri Joutsela, Joutsela Harri
Lohjan Autokoulu Oy, Rauhala Antti
Lohjan Keskuskenkä Ky, Saarinen Harry
Muo-Pu Muotti Numminen Ky, Numminen Jorma
Tmi Virkkalan Sähkölaitekorjaamo, Hurme Reijo
Anpe Oy, Pesola Antti
Hammaslaboratorio Nurmi & Tamminen, Nurmi Jouko ja Tamminen Matti
PMM-Louhinta Oy, Aaltonen Pekka
Lohjan Sähköurakointi Paavo Kemppainen Oy, Kemppainen Paavo
 
Timanttinen yrittäjäristi 30 vuoden yritystoiminnasta ja toiminnasta Lohjan Yrittäjät ry:n järjestötoiminnassa.
Uudenmaan Tilipalvelu ky, Viljanen Juhani
Veikko Salminen Oy, Salminen Veikko
Kiinteistö Rahikka ky Lkv (A), Rahikka Heimo
                                
Stipendit
Kisakallion opiskelija Satu-Annika Ylipyraselle annettiin 100 euron stipendi.
 
Yhteistyö kaupungin johtoryhmän ja LY:n välillä
Aamukahvitilaisuuksia Lohjan kaupungin kanssa järjestettiin kuusi (6) kertaa
04.02.                  kaupungin johto
09.04.                  kaupungin valtuustoryhmien puheenjohtajat
04.06.                  kaupungin johto ja valtuustoryhmien puheenjohtajat
13.08.                  kaupungin johto
08.10.                  kaupungin valtuustoryhmien puheenjohtajat
03.12.                  kaupungin johto ja valtuustoryhmien puheenjohtajat .

Lohjan Yrittäjien puheenjohtajisto ja Yrityspalvelukeskuksen johdon kanssa palaverit 10 kertaa vuodessa.
 
Yrittäjätalo                      
Lohjan yrittäjätalo –hanke käynnistyi keväällä 2008. Yrittäjätalohankkeen tavoitteena on palvella alueen yrittäjiä ja muita toimijoita heidän kehittäessään aluetta ja omaa toimintaansa kohtaamaan menestyksellisesti tulevaisuuden haasteet. Hanke kokoaa palvelut ja voimavarat saman katon alle. Hankkeen kumppanit ovat Lohjan kaupunki, Laurea-ammattikorkeakoulu, Lohjan Yrittäjät ry ja Länsi-Uudenmaan Yrityskeskus.
 
Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen piirsi talolle havainnekuvat. Talo tulee Laurean viereen Nummentie 8:ssa sijaitsevalle tontille. Rakennus on suunniteltu kolmi-kerroksiseksi ja lisäksi siinä tulee olemaan kaksitasoinen kellarikerros. Kokonais-neliömäärä on 3900 m2.
 
Lohjan Yrittäjät toimi hankkeessa omistajana sen jälkeen kun Lohjan Laurea vetäytyi hankkeen vetovastuusta. Tontti on varattu Lohjan Yrittäjät ry:lle suunnittelua ja toteuttamisedellytysten selvittämistä sekä poikkeamisluvan hakemista varten 31.12.2009 saakka. Lohjan Yrittäjät solmi hankkeesta aiesopimuksen 12.5.2009 YIT Rakennuksen kanssa. YIT:n rahoittajakumppani on Eläkevakuutusyhtiö ETERA, jonka omistukseen kiinteistö tulee. Sopimuksen mukaisesti Lohjan Yrittäjät ry on sitoutunut omalta osaltaan siirtämään em. tontin varauksen perustettavalle kiinteistöosakeyhtiölle ja myötävaikuttamaan tontin myymisestä YIT Rakennus Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun. YIT onnistui toimintavuoden aikana solmimaan alustavat vuokrasopimukset useiden käyttäjien kanssa niin, että noin 60 % lattiapinta-alasta on varattu. Lohjan Yrittäjät ry on hakenut tontille poikkeamislupaa ja se on myönnetty 28.9.2009.
 
Hankkeen tarvitsemasta poikkeamaluvasta tehtiin kuitenkin kaksi (2) valitusta. Näiden käsittely siirsi rakennustöiden aloituksen vuoden 2011 puolelle. Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi valitukset 23.12.2010. Näillä näkymin yrittäjätalon rakentaminen käynnistyy syksyllä 2011.
 
Muut tapahtumat/toiminnot             
Lohjan Yrittäjät ry keräsi Lohjan Puhelin Oy:n osakkeenomistajilta valtakirjoja yhtiökokoukseen yhteensä 29999 ääntä.Lohjan Puhelin Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Laurentius-salissa 28.4.2010 klo 14.00.
 
Nuoret Yrittäjät                   
Nuorten yrittäjien toimikunta piti aamukahvitilaisuuksia lähes kuukausittain kuukauden ensimmäisinä tiistaina. Näistä useimmat pidettiin Lohjan keskustassa ravintola Piccolo Mondossa. Aamukahveilla oli kävijöitä vaihtelevasti parista muutamaan jäseneen. Syksyllä järjestettiin lajissaan toinen Businesstori B-to-B tapahtuma. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Luksian kanssa Puuanttilan tiloissa Lohjan keskustassa ja esillä oli reilut 20 paikallista yritystä. Speed Networking 2-tapahtuma jouduttiin peruuttamaan vähäisen kiinnostuksen vuoksi.
 
Yrittäjyyttä elämään koulutus
Lohjan Laurean Yrityslabra ja Lohjan Yrittäjät ry ovat jatkaneet edellisvuonna aloitettua yhteistyötä. Yrityslabra ja yrittäjät ovat tehneet useita yhteisiä kehitysprojekteja, joista on ollut hyötyä toimeksi antaneille yrityksille.
 
Business-rastit –tapahtuma järjestettiin jo vakiintuneeseen tapaan syyskuun alussa. Mukana oli tällä kertaa n 60 yritystä ja n 100 opiskelijaa.